Olen saanut etuoikeuden seurata lasteni hakeutumista TE-toimiston palvelujen piiriin. Paljon puhutaan nuorisotyöttömyydestä, nuorisotakuusta ja syrjäytymisen ekäisemisestä. Mutta mikä rooli oikeasti nuorten kohdalla on TE-toimistolla?

Tytär ilmoittautui TE-toimiston asiakkaaksi joulukuun alussa jätettyään kesken valmentavan koulutuksen. Pohjakoulutuksena hänellä oli siis lukio ja aikomuksena hakea yliopistoon seuraavan kevään yhteishaussa. Kuitenkin olisi mukavaa, että jostain saisi hieman toimeentuloon avustusta, joten pieni pakko ilmoittautua työnhakijaksi. Hän teki ilmoittautumisen nettipalvelun kautta. Muutaman päivän päästä hän sai kutsun henkilökohtaiseen tapaamiseen TE-toimiston virkailijan kanssa. Tapaaminen oli noin kuukauden kuluttua tammikuulla. 

Tapaamisessa he sitten keskustelivat muun muassa tulevaisuuden suunnitelmista opintojen suhteen, mahdollisesta työn vastaanottamisesta ja auton käyttömahdollisuudesta. Tytär kertoi, ettei hänellä välttämättä ole käytettävissään autoa. Tussa vaiheessa olimme "yhden auton loukussa". Virkailija oli muutenkin ollut hieman ynseän oloinen, eikä ollut kuunnellut mitä tyttäreni oli hänelle sanonut. Kirjasi vain suunnitelmaan omia ajatuksiaan ja sen, että auto on käytettävissä.

Poika kotiutui armeijasta joulukuun puolessavälissä. Hänellä olisi ollut mahdollisuus ilmoittautua TE-toimistoon työnhakijaksi jo armeijassa. Siellä olisi tarjottu hieman tukea nettipalvelun käyttöön. Mutta häneltä se oli jäänyt tekemättä. Loivin liikkein hän sitten sai itsensä koottua ajatukseen, että kaippa tämäkin homma on hoidettava, jos aikoo saada toimeentuloon jonkinlaista avustusta. Siskonsa avustuksella ilmoitus tuli tehtyä.

Odotin pojan saavan TE-toimiston kirjeen. Aikojen päästä kyselin tyttäreltä, että mikähän pojan tilanne on, kun kirjettä ei ole tullut. Pojalta ei paljon voinut kysellä, kun hän sulkeutui heti kuoreensa. Yllätyksekseni toimistolta oli virkailija soittanut pojalle. Siinä puhelinkeskustelussa olivat käyneet läpi melkolailla samoja asioita, kuin tyttäreni kanssa. Virkailija ei ollut ilahtunut, kun poika oli sanonut, ettei hänellä ole autoa saati kunnollista konetta, jolla osallistua johonkin nettikoulutukseen. Niin, tämäkin on valitettavasti arkipäivää joillekin työttömille.

Itselleni heräsi tunne, että TE-toimisto kohtelee nuoria eriarvoisesti ja palvelun taso ei ole parasta mahdollista. Jos nyt en itsekään ole saanut mitään huippuhyvää palvelua, niin nuorten ensimmäistä kertaa asiakkaiksi ilmoittautuvien kohdalla palvelun pitäisi olla informatiivista ja positiivisesti eteenpäin ohjaavaa. Nyt tympääntyneet virkailijat suorastaan haukkuvat nuoret pystyyn, jos heillä ei ole samoja mahdollisuuksia käytössään kuin hyväpalkkaisten vanhempien lapsilla.

Motivaatio tapetaan heti alkumetreillä, kun ohjeena on, että lue nettisivuilta eri palvelumahdollisuuksista ja kuinka sinun tulee toimia. Taisipa virkailijoilla jäädä kertomatta, että työttömyyskorvausta maksetaan Kelan toimistosta silloin, jos ei ole liitossa. Ja taisipa jäädä mainitsematta myös maksatuksen ehtojen täyttymiskriteeritkin. Fiksua toimintaa, nuori jää kotiin ihmettelemään, että miksi sitä rahaa ei tule. No ei voi tulla, jos ei ole ensinnäkään huomannut laittaa hakemusta Kelaan ja epätietoisuudessa on jäänyt TE-toimistolta vaaditut toimenpiteet tekemättä.

Kyllä jokaisen nuoren, joka ensimmäistä kertaa tulee TE-toimiston asiakkaaksi, tulee saada hyvä palvelu. Ensinnäkin jokaisen on päästävä henkilökohtaiseen tapaamiseen virkailijan kanssa. Kaikki nuoret eivät ole niin tunnollisia ja omatoimisia, että pystyisivät alkuun toimimaan pelkän nettipalvelun ja puhelinsoiton varassa. Nuorta on myös opastettava nettipalvelun käytössä, joka oli kyllänsä hankala jo minullekin, joka olen perehtynyt perheessämme eniten erilaisiin hakupalveluihin. Nuorelle on myös kerrottava, miksi hänen pitää tehdä TE-toimiston määräämät toimenpiteet määräaikaan mennessä. Kaikkien nuorten vanhemmista ei löydy välttämättä tietoa näistä asioista. Netistä löytyy tietoa, mutta hajanaisesti. Pitää ymmärtää myös TE-toimiston merkitys suhteessa Kelaan taikka ammmattiliittoon. Tämäkin saattaa tulla opetuksena kantapään kautta. 

Omien nuorten kohdalla tilanteet näyttävät positiivisilta. Tytär käy vielä hetken töissä määräaikaisen sopimuksen turvin. Sitten edessä on pääsykokeet yliopistoon. Poika tekee työsopimuksen tänään. En vielä tiedä, mutta todennäköisesti näin alkuun määräaikaisen sopimuksen saa. TE-toimiston virkailijoista ei ole ollut kummallekaan hyötyä. Ainoastaan pojan TE-palveluissa täyttämä CV tuotti tulosta. Hänet kutsuttiin haastatteluun ennenkuin paikka oli julkisesti haussa. 

Itse olen ollut kuutisen vuotta TE-toimiston asiakkaana. Mitä palvelua olen saanut? Tavannut virkailijan noin viisi kertaa tänä aikana. Puhelinyhteydessä olen ollut muutamia kertoja. Aluksi ilmoitin puhelimitse työnhaun jatkumisesta, kun ei oltu määrätty henkilökohtaista tapaamista. Viimeisin yhteydenpito oli viime joulukuussa, kun yllättäen virkailija soitti minulle ja kyseli työtilanteestani. Tuonkin puhelinsoiton olisi nettipalvelun tietojen mukaan pitänyt tulla jo aikapäivät sitten. 

Ensimmäisessä tapaamisessa virkailija suorastaan kielsi minua ottamasta vastaan muuta kuin koulutustani vastaavaa työtä. Syytä hän ei kertonut. Kuitenkin, vastoin ohjeita, otin kesäksi vastaan työn siivoajana, kun tuttavani sitä minulle tarjosi. Ajattelin, että työ kuin työ, aina se poikii kuitenkin jotain parempaa. Sen kesän jälkeen olenkin saanut jatkaa joka kesä samassa paikassa, kun työnhakuni ei ole poikinut muuta työpaikkaa. Samoin kävi, kun lupauduin ja pääsin nuoriso-ohjaajaksi. Olen saanut jatkaa samassa työsuhteessa, vaikka siis osa-aikaisena ja määräaikaisin sopimuksin.

CV-nettipalvelu on poikinut tänä kuuden vuoden aikana kaksi yhteydenottoa. Toinen oveltaovelle myyjänä ja toinen puhelinliittymämyyjänä. Molemmat menevät kategoriassani samaan kastiin lehtikauppiaiden kanssa. Voidaan siis todeta, että ainakaan minun kohdallani joko oikeat työnantajat eivät lue noita CV-netin ilmoituksia taikka sitten olen ollut suurimman osan silmissä vain ylikoulutettu. Mutta nyt ylikoulutettuna teen työtä, johon ei edes ole koulutusvaatimusta.

Mieheni ei ole täyttänyt nettipalvelun tietoja. Hän ei ole sinut tietokoneen kanssa. Hänen noin puolentoistavuoden asiakkuutensa TE-toimistossa on poikinut nyt viimeaikoina joitain kirjeitä, joissa määrätään hakemaan työtä ehdotetulta työnanatajalta. Kerran kävi niin, että mieheni ilmoitti päivää liian myöhään virkailijalle, että on hakemuksen laittanut ehdotettuun työpaikkaan. Niskakarvat nousi pystyyn, kun TE-toimisto ystävällisesti lähetti mahdollisesta karenssista kirjeen, vaikka puhelimessa virkailija vakuutti muuta. No, karenssia ei ole onneksi ainakaan vielä määrätty. Kaippa virkailija tarkisti, että työpaikkaa oli oikeasti haettu ja peruutti karenssin.

Ymmärrän hyvin, että ihan vastikkeettomasti ei voida olla hakemassa työttömyystukea Kelasta taikka ammattiliitosta. Mutta onko virkailijoiden tarkoituksenmukaista antaa asiakkaalle negatiiviselta tuntuvaa palvelvelua.

Olen niin innoissani ja onnellinen jajajaja...

Päätin sitten vihdoin viimein myydä itseni vuokrafirmalle. Pistin riman niin matalalle, että töitä voisi jopa löytyäkin. Tähän asti olen hakenut avoimena olleita koulutustani edes jotenkin vastaavia työpaikkoja lähinnä julkiselta sektorilta. Mutta heikolla tuloksella. Pohjanoteeraus oli viime syksynä omassa kunnassa avoimena ollut virkamiehen paikka, johon en saanut edes haastattelukutsua. Eniten koko viranhaussa harmittikin se, ettei minua huolittu edes haastatteluun. Masennuin täysin, enkä halunnut nähdäkään kyseisen hallinnonalan työntekijöitä kuin pakon edessä.

Vuosi vaihtui samojen kuvioiden merkeissä. Paitsi että tytär oli lopettanut kalliin koulutuksensa ja päättänyt hakeutua toiselle alalle kevään koulutushaussa. Ei kuitenkaan paha suunnitelma siinä mielessä, että kunnianhimoiset tavoitteet säilyvät edelleen. Hän sai myös muutamaksi viikoksi töitä tuuraajana samassa firmassa, jossa oli ollut kesätöissä. Ja vuoden vaihduttua hänelle tarjottiin jälleen samaa työtä määräaikaisella sopimuksella. Olin tyytyväinen.

Autojen kanssa tuli ongelmia. Maalla kun on pakko olla kaksi autoa, etenkin, jos perheessä useamman pitää päästä kulkemaan eri aikaan eri suuntiin. Toinen autoistamme tuli tiensä päähän ja tuli eteen uuden vanhan auton etsintä. Sellainen löytyikin vihdoin viimein. Mutta kahden auton iloa ei kestänyt kauaa, kun toinen auto oli jo ajokelvottomassa kunnossa. Liukkaalla kelillä auto ajautui metsähallituksen puolelle ja nyt odotellaan vakuutusyhtiön tuomiota auton lopullisesta kohtalosta. 

Tuohon autohässäkkään sitten vielä piti sovitella parit työhaastattelut. Mies kävi haastatteluissa ja itse sain kutsun samaiseen firmaan, missä tyttäreni jo oli. Ei ihan ominta alaani, mutta säännöllinen palkka motivoi kummasti. Nyt on viikko kuljettu uudessa työssä ja opettelu kolmivuorotyöhön jatkuu. Itse työ ei ole erikoista, mutta kun on viimeiset vuodet elänyt säännöllisen epäsäännöllistä elämää, niin outoahan tuo on totutella uuteen päivärytmiin. Myös muun perheen.

Esikoinen kotiutui armeijasta ja ilmoittautui loivin liikkein TE-toimiston asiakkaaksi. Siitä kerron sitten toisen tarinan. Olin hieman huolissani hänestä, koska hän sulkeutui huoneeseensa, eikä pahemmin puhunut asioistaan. Kiukkuili vain, jos kysyi jotain henkilökohtaista taikka yritti opastaa työnhaukujutuissa. Kunnes... Valoa tunnelin päässä! Hän teki vaaditun CV:n TE-toimiston sivuille ja sai haastattelukutsun melko pian sen julkaisemisen jälkeen. Miten positiivista nuorelle miehenalulle. Hänenkin mielialansa piristyi huomattavasti. Ja tänään hänet kutsuttiin allekirjoittamaan työsopimus. Voitte kuvitella sitä iloa ja innostusta, minkä tämä uutinen sai minussa aikaan! 

Talous on nyt hetken aikaa vielä tiukilla, ennenkuin säännöllinen palkka alkaa tulla. Mutta onneksi itsellä on hieman pellon vuokratuloja vielä jäljellä, että pääsee kulkemaan töissä. Samoin esikoisen kohdalla. Hän sai mummaltansa avustusta, että pääsee alkuun työssään. Helppoa ei siis ole ponnistaa sinne työelämään, etenkään jos bensoihin tuhraantuu ruhtinaallinen määrä euroja kuukaudessa. Ja nekään ehdot eivät täyty, että saisi TE-toimiston kautta haettua matka-avustusta. Pääasia on kuitenkin, että saa sen työpaikan!

Esikoinen kulkee nyt laina-autolla. Kaveri on armeijassa, eikä tarvitse autoaan. Mutta kyllä tässä tuli nyt ainakin yhden uuden vanhan auton etsintä eteen. Ja jos vielä mieskin pääsee töihin, niin pakko olla kolme autoa. Mietinnässä vain on, miten ammattikoululainen pääsee keväämmällä työharjoitteluun, jonne on matkaa 30 km. Hän kun saa autonajokortin vasta alkusyksystä. Mutta eiköhän tämäkin asia saada järjestymään.

Hyvää alkanutta työviikkoa kaikille! Ja ne, jotka vielä etsivät töitä, älkää luovuttako! 

Julkaisempa tämän luonnoksiin jääneen kirjoituksen nyt, vaikka elämäntilanteet ovat muuttuneetkin. Mutta kuvastaa hyvin sitä turhautumista, joka minulla on koko edellisen syksyn ollut.

Taas heitti takapakkia. Hetken jo meni ihan mukavasti, vaikka jatkuvaa kujanjuoksuahan tämä elo on tulojen ja menojen suhteen. Mutta nyt taas tuli toppi mukavalle kiikunkaakunelämälle, kun laskujen jälkeen lainanhoitotililtä jäi uupumaan puolet. Seuraava tuloerä tulee vasta lainanhoidon eräpäivän jälkeen...

Neuvottelu perheen toisen päävastuullisen kanssa ei tuottanut muuta tulosta kuin ankaran kiukun ja turhautumisen allekirjoittaneen mieleen. Kun olisikin nopea ja pysyvä ratkaisu tilanteeseen. Sekin helpottaisi, kun kaikki perheemme miespuoliset osallistuisivat näihin säästötalkoisiin kantamalla oman kortensa kekoon ja lopettamalla kaiken turhan kuluttamisen. Varjopuolena tietenkin on, että pojat passivoituisivat pleikkarin ääreen ja mopot ruostuisivat korjaamisen ja käytön puutteessa. 

Tuvassa on kylmä, kun en malta laittaa sähköpatteria. Ei vielä näillä pikkupakkasilla. Kahdesta hormista saatiin poistettua naakanpesät. Tuvan hormi on vielä avaamatta. Pitäisi sekin avata, koska säästöä se tietää sähkölaskuun, kun polttaa oman metsän puita lämmittääkseen tupaa. Nuo kaksi muuta tulipesää kun eivät vielä riitä koko tuvan lämmittämiseen: toinen yläkerrassa ja toinen alakerran kamarissa. Ikkunoihinkin olisi hyvä saada rullaverhot estämään kylmän hohkaamisen.

Lannistaa jälleen kerran edes yrittämästä mitään, kun aina on jostain puutetta. Edes halvimpia puutteita ei tule hankittua, jos ilman niitäkin tulee vain toimeen. Siksi ne rullaverhotkin ovat vielä kaupassa. Helpotti, kun mumma osti etukäteen joululahjaksi talviset turvakengät nuorimmaiselle. Mutta nyt ne on jo käyttökelvottomat, kun vetoketju meni rikki mopoa käyntiin polkiessa. Juuri nyt niitä ei pysty viedä suutarille korjattavaksi. Pitää tyytyä tennareihin.

Tyttären opinnot maksavat tulotasoomme nähden tähtitieteellisiä summia. Onneksi hän kuitenkin maksaa kulunsa itse kesätöillään hankkimillaan varoilla. Toiveena on, että tuosta koulusta on hyötyä jatko-opintojen suhteen. Haaveena kun on lääketieteellisen tiedekunnan opinnot. Ja opiskelu on kuitenkin se asia, josta ei pidä tinkiä. Ei, jos aikoo pärjätä tässä yhteiskunnassa. Harmittaa vain, kun vanhempana ei pysty tarjoamaan muuta kuin asunnon ja päivittäisen ruuan. Niin ja auton, jolla kulkee kouluunsa. 

Kohta pitäisi vielä hakea opetuslupa keskimmäisen pojan ajo-opetukseen. Ja auto pitäisi muutoskatsastaa. Tyttären ajokortin loppuvaiheet pitäisi myös saada kustannettua ennenkuin tulee määräaika umpeen. Vanhin on suorittanut armeijassa rekkakortin ja toiveena on, että hän saa alan töitä armeijasta päästyään. Josko sitten alkaisi helpottaa.

Tiedätkö sen tunteen, kun haluaisit luovuttaa? Päästää irti kaikesta, kun et enää jaksaisi olla kannattelijan roolissa. Mutta et silti voi tehdä sitä, koska liian moni ihminen tarvitsee tukeasi. Sinulla ei ole varaa jättää omia lapsiasi pulaan juuri nyt. Myöhemmin, sitten myöhemmin ehdit omistautua omalle surkeudellesi ja masentua lopullisesti.

Pidät kulisseja yllä, kuin sinulla ja perheelläsi olisi kaikki hyvin. Silti pyrit välttämään tilanteita, joissa joutuisit sosiaalisiin kontakteihin ja hymyilemään . Esittämään reipasta. Ja kuitenkin ruoskit itseäsi osallistumaan puolipakollisiin tapahtumiin ihan vain siksi, ettet pääsisi syrjäytymään porukasta. Ettei tarvitsisi jäädä kotiin surkuttelemaan omaa kohtaloaan.

Ellei sinulla olisi joka aamu hyvää syytä nousta sängystä, jäisit vain peiton alle märehtimään. Mutta kun on pakko esittää reipasta, niin minkäs teet. Lapsille ei saa antaa sitä kuvaa, että makoilisit päivät pitkät sängyssä, kun nämä ahertavat koulussa. Ja jokapäiväiset askareet on kuitenkin tehtävä.

Kurkkaat lompakkoon todetaksesi ettei sinne ole tullut enempää rahaa kuin eilenkään oli. Tilillä sama tilanne. Laskupino kasaantuu. Odotat seuraavaa rahantulopäivää, joka on lähellä mutta silti niin kaukana. Taloudellinen epävarmuus sammuttaa lopunkin innon edes yrittää. 

Tiedät, että tästä suosta pääsee vain yhdellä tavalla. Etsit sen kokopäiväisen työpaikan. Mutta kun into meni viimeistään edellisessä haussa. Meriitit olisivat riittäneet, mutta et saanut kutsua edes haastatteluun. Kyseiseen työtehtävään jollain tapaa liittyvien ihmisten tapaamista pyrit välttelemään, koska sinua ottaa niin armottomasti päähän se, ettet ole kelvollinen. Et edes haastatteluun.

Yksinkertaisesti liekkisi on palanut. Kun ennen et suostunut luovuttamaan, nyt harkitset sitä. Pitäisi saada jokin ponnistuslauta, joka sytyttäisi liekkisi jälleen. Jotain turvallista, jotain pysyvää ja säännöllistä. Mutta, nyt lähinnä keskityt vain hoitamaan lastesi asiat kuntoon. Keskityt turvaamaan heidän terveen psyykkisen kehityksen tässä vaiheessa, kun kaikki on heidän kohdallaan vielä avointa. Pyrit tukemaan heitä päätöksissään ja etsimään oikeita ratkaisuja heidän kanssaan. Koska... lapsesi ovat sinulla vain lainassa hetken ajan. Koska... haluat lastesi menestyvän elämässään paremmin kuin itse. Koska... haluat olla se aikuinen, johon voi turvautua tilanteessa kuin tilanteessa. Koska... tämä hetki on tulevaisuuden menneisyys, johon ei tule palata, mutta joka vaikuttaa paljon elämässä pärjäämiseen.

On tuo kesätyö vain hyvä henkireikä. Ei pääse ihan vieraantumaan työnteosta eikä varsinkaan ajattelemaan omaa surkeuttaan. Mutta syksyn tullen asiat taas muuttuvat ja alkaa se iäikuinen eurojen riittävyyden laskeminen. Vaikka pääsääntöisesti positiivinen ihminen olisikin kyseessä. niin viimeistään tilin mennessä laskujen jälkeen miinukselle, häviää viimeinenkin auringonpilkahdus omasta iloisesta minästä.

Jo keväällä kuulin aukeavasta virasta, johon oma koulutuksenikin pitäisi riittää. Ilmoitin silloin jo, että tulen hakemaan tuota virkaa. Samoihin aikoihin aukesi myös sellainen toimi, jota olen talvisin osa-aikaisesti tehnyt. Päätin työkavereiden pyynnöstä hakea sitäkin paikkaa, vaikka tuo myöhemmin aukeava virkahaku olikin sitten tämän toimen esimiehen esimiesvirka. 

En päässyt kummankaan työpaikan haastatteluun. Toisessa minulta puuttui se ratkaiseva koulutus, toisessa ilmeisesti joku oli minua viisaampi kyseisen viran edellyttämissä muissa kuin hallinnollisissa asioissa. Eniten minua kuitenkin harmitti se, ettei minua katsottu sen verran päteväksi, että olisin saanut haastattelukutsun. Tällainen syö miestä, ja ihan yhtälailla naista, sen minkä kerkiää. Tulee väistämättäkin tunne, että mitäpä tässä enää sitten hyödyttää edes yrittää. Turhaa kiduttaa itseään turhalla toiveikkuudella, kun toisen mielestä sinusta ei ole yhtään mihinkään.

Tällaisten takaiskujen jälkeen sitä haluaa syrjäytyä ihan rauhassa. Jo pelkästään aamutv:n katsominen voi laukaista sen niin kutsutun v...tuskäyrän, kun siellä näkee itseään nuorempia iloisia toimittajia haastattelemassa muita työmarkkinoilla hyvin pärjänneitä itsensä ikäisiä taikka nuorempia ihmisiä. Jopa kavereiden päivitykset sosiaalisessa mediassa omasta mahtavasta tykypäivästä masentavat. Ei siis auta tehdä muuta kuin vetää peitto korviin ja pysyä piilossa kaikelta tuolta ja oikein surkutella itseään.

Aioinkin viikonloppuna syrjäytyä oikein huolella. Mutta aikeeksi se jäi. Riitti, että viikolla märehdin sen oman onnettomuuteni pois. Viikonloppuna nuoriso tuli ja meni, siinä ei kyllä saanut hetken rauhaa. Välillä niitä oli paikalla muutama, välillä "koko kylä". Eikä siinä mitään, aina meille on saanut lasten kaverit tulla ja olla kuin kotonaan. No sitten lauantaina sain yllätysvieraan, kun kauempana asuva siskoni kysyi iltatekemisiäni. Edellisiltana jääkaappiin laittamani viinipullo oli edelleen avaamattomana siellä, joten kerroin vain viettäväni epäseurallisen illan itseni kanssa viinipullon kera. Tuokin lahjapullo oli odottanut seuraa jo hyvän aikaa kaapissa, koska en ole mikään suurin viinin ystävä. Siinä se ilta menikin rattoisasti siskon seurassa ja syrjäytymiseni meni aivan piloille.

Mutta vaikka kuinka kaavailtaisiin työttömyyskorvauspäivien vähentämistä ja muita kivoja tiukennuksia noihin työttömyystukiin, niin muutamaan seikkaan ne eivät todellakaan vaikuta. Vaikka on koulutusta ja haluja tehdä töitä, niin rekrytoija on se joka päättää, oletko kyseisen työn arvoinen. Kun kerta toisensa jälkeen saat hylätyn paperit, sinua ei enää kiinnosta kehittää itseäsi. Kun et kehitä itseäsi, tiput osaamisessasi alkutekijöihin. Vaikka olisit valmis tekemään mitä tahansa työtä, se ei välttämättä riitä. Yksi pieni osaamispassi taikka harrastuneisuus taikka koulutus saattaa tiputtaa sinut hakukriteerien ulkopuolelle. Ja ennen kaikkea, ne työpaikat tahtovat olla kiven takana. Jos verrataan työttömien määrää avoimiin työpaikkoihin, niin taitaa lukemissa työttömien määrä voittaa. Sellaista yhtälöä ei korjata  maksettavien työttömyyspäivien leikkauksella tai muilla tukiehtojen kiristyksillä.