Esikoisemme synnyttyä huomasin hänen rintalastansa painauman. Toisin sanoen hänellä oli kuoppa keskellä rintalastaa, joka muodostuu, kun kylkiluut kaareutuvat päistään sisäänpäin. Kuopparinnan vastakohta on harjurinta.

Itselläni oli lapsena leikkisästi ankkalammeksi kutsuttu kuopparinta, joka korjattiin ennen kouluikää. Kerroin tästä neuvolalääkärille, joka teki ikäkausitutkimuksen pojallemme. Joko hän oli iäkkäänä lääkärinä huonokuuloinen eikä kuullut kertomaani tai sitten hän ei kuunnellut minua. Hän kuitenkin kehtasi sanoa, että jospas me vanhemmat nostamme lastamme siten, että painamme peukaloilla rintakehästä ja siten muodostuu kuoppa. Olin melko tyrmistynyt tästä vastauksesta. Koska, jos tuoreena äitinä minulla ei olisi ollut omakohtaista kokemusta kuopparinnasta, olisin varmaan alkanut syytellä itseäni ja miestäni.

Muutettuamme toiselle paikkakunnalle, otin asian puheeksi uudessa neuvolalääkärissä. Saimme lähetteen kirurgille, jota kävimme tapaamassa joitain kertoja noin vuoden välein. Hän ei ollut innokas laittamaan poikaa leikkaukseen, mutta pyysi loppujen lopuksi konsultaatiota kirurgilta, joka hoitaa kuopparintaleikkauksia. Saimme leikkausta puoltavan vastauksen. Pääsimme tapaamaan ihanan karismaattista kirurgia ja hän selitti nykypäivän trendin. 

Eli aikoinaan oma leikkaukseni oli tehty avoleikkauksella murtaen samalla kylkiluita, että ne saatiin luudutettua oikeaan asentoon. Kylkiluita oikeaan muotoon ohjaava rauta oli paikallaan noin puoli vuotta. Nykyään leikkaus suoritetaan pääasiassa tähystämällä. Asetetaan rauta paikalleen kylkiluiden alle ja sen tehtävänä on pakottaa kylkiluut oikeaan asentoon. Siksi raudan tulee olla pidemmän ajan paikallaan. Pojallani se oli kaksi vuotta. Poikani oli leikkaushetkellä myös vanhempi, koska nykyään tämä leikkaus tehdään vasta, kun lapsi on yli 10-vuotias.

Miksi sitten halusin että poikani leikataan? Riskinähän on, että nukutuksesta ei herää. Olin nuorempana seurustellut pojan kanssa, jolla oli kuopparinta. Se näytti jotenkin rumalta, vaikka tiesin mistä oli kyse. Vaikka pyrin kasvattamaan pojalleni vahvaa itsetuntoa, en kuitenkaan halunnut että hän joutuisi häpeämään vartaloaan julkisilla paikoilla, esimerkiksi uimahallissa koululiikuntatunneilla. Keskustelimme näistä psykologisista asioista tuon karismaattisen kirurgin kanssa. Hän itse toi esiin juuri ne ajatukset ja pelot, mitä itselläni oli ollut. Olin erittäin otettu, että tämäkin puoli huomioitiin leikkauspäätöstä tehtessä.

Toinen syy, miksi leikkaus kannatti tehdä, oli selkeästi fysiologinen. Pojallani oli kuopparinnan lisäksi matala rintalasta. Nämä yhdessä aiheuttivat riskin, että keuhkot sekä sydän, muista sisäelimistä puhumattakaan, jäävät liian ahtaalle ja toiminta häiriintyy. Pojan kolme vuotta nuoremmalla veljellä on myös lievä kuoppa. Mutta se on ollut aina niin pieni, ettei siitä ole ollut pelkoa, että aiheuttaisi ahtautta keuhkoille ja sydämelle. 

Esikoiseni sai tukiraudan rintakehäänsä 12-vuotiaana. Siitä ei ollut toiminnallisesti mitään haittaa. Välillä saattoi kiinnityskohdasta hieman kolottaa, mutta muuten elämä oli ihan normaalia. Noin viikko oltiin Tayks:issa, kun rauta laitettiin. Poisto-operaatiosta selvittiin vähemmällä. Nyt poika on 19-vuotias ja kuopasta ei ole juuri tietoa. Rintalasta on matala, koska tarkoitus ei ollut saada kasvatettua rintalastaa. Silloinhan kylkiluut olisi pitänyt katkaista, että niihin olisi tullut lisää pituutta.