Tyttäreni on saanut noin puoli vuotta sitten ajokortin. Toisin sanottuna tämä on ensimmäinen talvi auton ratissa. Kovin haastavat keliolosuhteet vallitsevatkin juuri tänä talvena, kun ensin on märkää ja pimeää pitkän aikaa ja sitten tulee lumi, kovat pakkaset ja liukkaus. 

Tyttäreni viettää abi-kevättä, joten kaikki on vielä toisaalta kesken, mutta toisaalta hyvinkin selkeät kuviot odottavat toteutumistaan ajallaan. On siis varhaista vielä sanoa mitään varmaa varmaksi, koska kaikkea voi sattua.

Näinpä kävikin tässä jokin aika sitten. Tytär tuli autolla koulusta kotiin, kun hän menetti liukkaalla tiellä auton hallinnan ihan muutama sata metriä ennen kotia. Koska hän ei ole veljiensä tavoin käsitellyt autoa ja "leikkinyt" sillä pitkin peltoteitä, tuli tuo hallinnan menetys yllätyksenä. Seurauksena oli tieltä suistuminen ojaan ja siitä se kimposi kyljelleen "metsähallituksen" puolelle.

Kyllä oli enkeleitä matkassa tytöllä, ettei käynyt pahemmin. Toisella puolella tietä olisi ollut pitkä pudotus alas sorakuoppaan. Onneksi hän sai kuitenkin ohjattua auton sille turvallisemmalle puolelle. Ja vaikka auto rysähti kyljelleen, ei tyttö satuttanut itseään. Lasinsiruja oli jonkun verran hänen naamallaan ja hiuksissaan sekä suussa. Mutta ihon alle taikka silmiin ei tullut onneksi siruja. Onnea oli matkassa myös, ettei tapahtumahetkellä kohdalla ollut muita ihmisiä. 

Autosta ulos kömmittyään tyttö soitti tietenkin kotiin ensimmäisenä. Suurin murhe hänellä oli, kun auto oli romuna. Kuitenkin meille vanhemmille tärkeämpää oli tietää, että tytöllä ei ollut vammoja. Lähdimme siis katsomaan onnettomuutta, josta itselläni oli aivan väärä aavistus. Kuvittelin, että auto oli luistanut keula edellä päin puuta kohdassa, jossa itsekin olen liukastellut. Hämmästys olikin suuri, kun näin auton söpösti kyljellään.

Onneksi poliisit tulivat paikalle suhteellisen pian (ottaen huomioon poliisiaseman sijainnin) ja hinausautokin saatiin siihen turhia odottelematta. Seuraavana aamuna sitten tekemään vahinkoilmoitusta vakuutusyhtiölle. Kävimme vielä päivänvalossa katsomassa autolle tulleet vauriot. Toisaalta ihan siistin näköistä jälkeä, mutta auton arvoon suhteutettuna korjaustoimet eivät välttämättä kannnata. Ainakaan taloudellisesti ajateltuna.

Nyt vain odotellaan vakuutusprosessin etenemistä. Rahaa on luvattu sen verran, että jonkinmoinen kottero saadaan tilalle. Vaikka yhdelläkin autolla ollaan yllättävästi pärjätty, on välillä ikävä omaa kulkupeliä. Etenkin kouluaamuisin on mietittävä, että kuka menee mihinkin aikaan kouluun ja millä mahtaa mennä, kun kumpikaan eri suunnilla opiskelevista nuorista ei kulje linja-autolla ja toisen mopokortti on vielä hyllytettynä.